Soitin päivystykseen ja sanoivat, että tauti on ollut nyt aika rajua ja olen ilmeisesti vain alkanut liian nopeasti syödä liian vahvoja ruokia (no lauantain ruokavalio ei varmasti auttanut asiaa....), eikä taudista heikentynyt ruuansulatuselimistö vielä kestänytkään sitä. Tai sitten olen saanut uuden pöpön kun vastustuskyky oli alhaalla. Sairastettu tauti kun ei anna suojaa, jos on eri pöpö kyseessä. Toivottavasti en ole tartuttanut ketään muita...

 

Kaikissa vatsatauteihin liittyvissä artikkeleissa korostetaan levon merkitystä. Kuten tietysti muidenkin sairauksien kohdalla. Tuntuu kuitenkin, ettei nykyään saa jäädä kotiin lepäilemään, jos jo tolpillaan pysyy. Se on laiskuutta. Töihin vaan. Ja salille ja kampaajalle ja hierontaan. "Mä otin buranaa ja kyl tää kato tästä". 

 

Opiskeluaikana eräs työkaverini sairasteli pitkään. Monesti kuulin hänen sanovan, että oli vähän kuumeessa, mutta hän nyt ei viitsinyt jäädä kotiin, kun on niin vaikea saada tuuraajaa. Lopulta hän oli kaksi viikkoa sairaalassa ja kaksi kuukautta sairauslomalla sydänlihaksen tulehduksen vuoksi. 10%  hänen sydänkudoksestaan ei palaudu enää koskaan ennalleen. Mies oli silloin 24-vuotias. 

 

Kovin vaikeaa on ymmärtää tätä meininkiä, jossa terveyttä korostetaan yli kaiken, ja samaan aikaan ei kuitenkaan ymmärretä levätä jos elimistö sairastuu. Kuume kertoo siitä, että kropassa on kamppailu käynnissä. Miksi antaisimme "pahiksille" etulyöntiaseman laukkaamalla kuumeisena pitkin kyliä muita tartuttamassa? Nyt pää tyynyyn!

 

Samuli Heimonen: Lepo (Akryyli ja öljy kankaalle 160 cm x 175 cm. 2008)

http://www.samuliheimonen.com/web/index.php?id=1