image.jpg

- Onpa sulla kaunis huivi!
- Joo, kiitos! Tää on Donna Karanin...
- Ai jaa... Siis onko se siltä Donnalta lainassa...?
- ?!?!?

Jaksan aina uudelleen hämmentyä ihmisistä jotka arvostavat ostamiaan tavaroita vain niiden merkin perusteella. "Löysin Lontoosta Versacen avaimenperän ja se maksoi VAIN 50€! Eihän tää nyt oo ihan mun näköinen, mut onhan se kuitenkin Versace"! Avaimenperä. 50€. Jeppis jepulis...

Instagramit ja Pinterestit pursuavat kuvia joissa on uusia vaatteita tai sisustustuotteita kuvattuna niin, että merkki varmasti näkyy. Kerran olen nähnyt jopa kuvan piposta, joka oli rullattu reunasta niin, että pipoksi sitä ei enää tunnistanut, mutta sisäsaumaan ommeltu merkki kyllä näkyi. Kommenteissa sitten toiset samanhenkiset kommentoivat kuinka "mulla on toi sama mut valkoisena" tai "mulla on toi myös, mut hankin sit kaveriksi myös SEN Hilfigerin, tiedäthän"? Ja nehän tietää. Kilpavarustelu on jatkuvaa ja mikäpäs siinä. Jonkunhan niiden sweat shoppien pomojen palkat on maksettava.

Ongelma taitaa olla vain siinä, että mikään ei riitä. Kun on saatu se Vuitton, pitää saada jotain muuta. Isompaa, kalliimpaa, näkyvämpää. Huomatkaa minut!!! Itse huomaan kyllä myös kauniit esineet, mutta vain, jos esine on oikeasti kaunis. Se, että siinä lukee merkki isolla kyljessä ei tee mistään vaatteesta tai laukusta elegantimpaa. Päinvastoin. 

Eniten ilahdun, jos kuulen vaikka laukkua kehuessani, että se on siskontytön muotoiluinstituutin lopputyö tai pienen paikallisen tuottajan uniikkikappale. Silloin raha laukusta on oikeasti mennyt sen tekijälle, ei moraalittomasti ja ilmaston kannalta kestämättömästi toimivalle suuryritykselle.

Entäpä jos me kaikki hankkisimme tavaraa vain, jos todella tarvitsemme sitä tai jos todella pidämme sen designista ja tiedämme käyttävämme sitä loppuelämämme? Kuinka paljon maailma muuttuisi?